Omakotitalon rakentaminen

Koti on paljon enemmän kuin mikä tahansa talo

Kun etsit tulevaa kotiasi, et luultavasti halua tehdä kompromisseja. Olet ehkä selannut jo kymmeniä myynti-ilmoituksia tai tutustunut useisiin valmistalopaketteihin. Se jokin on silti jäänyt puuttumaan. Haaveissasi on omannäköisesi koti. Me rakennamme juuri sellaisen puu- tai kivitalon kuin sinä haluat.

Tontille nousee toiveidesi mukainen talo

Rakennusprojektimme käynnistyvät suunnittelulla. Asiakkaanamme saat itse päättää, kuinka paljon osallistut suunnitteluun: saat suunnitella talosi vaikka kokonaan itse tai voit jättää sen kokonaan meidän vastuullemme! Olemme tukenasi koko projektin ajan, ja ammattilaisemme auttavat sinua löytämään järkevimmät ja toimivimmat ratkaisut. Suunnittelu voi alkaa esimerkiksi omasta ruutupaperillesi piirtämästäsi hahmotelmasta siitä, miltä unelmiesi talo näyttää, tai itseäsi miellyttävien esimerkkitalojen kuvista. Rakennussuunnittelun ammattilaisemme viimeistelevät toiveidesi mukaisen suunnitelman.

Miksi valita meidät talopaketin sijaan?

  1. Kodistasi tulee juuri sellainen kuin haluat. Talo on muutettavissa täysin toiveidesi mukaiseksi.
  2. Loppusumma on yleisesti edullisempi kuin talopaketeissa, joissa pienienkin muutosten teko voi paisuttaa loppusummaa huomattavasti.
  3. Olemme joustava ja ymmärtäväinen kumppani, jonka kanssa on helppo toimia.
  4. Ammattitaitoinen tiimimme tukee sinua päätöksenteossa ja auttaa valitsemaan järkevimmät vaihtoehdot. 
  5. Saat osallistua rakennusprojektiin juuri sen verran kuin itse haluat.

Tutustu myös myytäviin kohteisiimme

Valmista talopakettia edullisempi lopputulos

Jokainen rakennusprojektimme on ainutlaatuinen kokonaisuus, jonka toteutamme pitkästä tavarasta – eli alusta saakka itse ilman valmiita pakettiosia. Tämä mahdollistaa sen, että talosta voidaan tehdä juuri sellainen, kuin sinä haluat. Siinä missä valmiiden talopakettien loppuhinta saattaa äkkiä paisua yksinkertaisienkin muutosten vuoksi, voi alusta saakka tarpeidesi mukaiseksi rakennettuun taloon tehdä rakennusvaiheessa muutoksia järkevästi ja kustannustehokkaasti.

Rakentamiemme talojen hinta on yleisesti edullisempi kuin talopakettien loppusumma.

Ville Ketoniemi, Laitilan Talorakenne

Takuuaika takaa mielenrauhan

Rakennusurakan yleisten sopimusehtojen mukaan vastaamme takuunalaisista korjaustöistä kahden vuoden ajan. Vakavissa rakennusvirheissä takuuaika on kymmenen vuotta.

Raulat tilasivat omakotitalonsa Laitilan talorakenteelta. Katso videolta, miten projekti sujui.

Kerron mielelläni lisää palveluistamme. Ota yhteyttä!

Ville Ketoniemi

Rakennusinsinööri, Myynti

+358 50 032 6172

ville.ketoniemi@laitilantalorakenne.fi